Taustaa
Wilma markkinat ovat muodostuneet merkittäväksi tapahtumaksi Viitasaaren kesässä ja Lions Club Viitasaari/Porthanin toiminnalle nuorisotyön tukemiseksi.
Markkinoiden synty:
Vuonna 1985 käytiin klubissa keskustelua markkinatapahtuman järjestömisestä Viitasaaren torialueella. Ajatuksen esitti veli Eero Halmiala hän mm. totesi, että tarjotaan paikallisille viljelijöille, kalastajille ja käsityöläisille mahdollisuus myydä tuotteitaan markkinoilla.
Perustettiin markkinatoimikunta jota lähti vetämään Pertti Huurtola ja seuraavina vuosina Erkki Korhonen ja Esko Vaistila.
Markkinat pidettiin alkuvuosina suhteellisen pienessö mittakaavassa mutta nykyisin
kauppiaita on lähes 140, joten myyjien määrä on kaksinkertaistunut.
Torikauppiailta on vuosittain kerätty palautetta ja tapahtumaa pidetään yhtenä Suomen parhaimmista, sillä kauppaa täällä syntyy aina hyvin.
Meillä on tänääkin markkinoilla mukana sellaisia torikauppiaita, jota olivat mukana jo ensimmäisillä Wilma-markkinoilla.
Markkinoilla on ollut mitä erilaisempaa ohjelmaa vuosien saatossa mm: musiikkiesityksiä, trubaduureja, taiteilijoita, imitaattoreita, onpa hypätty korkeutta ja myyty orjia yms.
Vuosittain on myös Wilma-markkinoita pyritty uudistamaan mm. eri kilpailujen ja tapahtumien välityksellä. Uutena asiakkaat pääsevät valitsemaa juhlavuoden torikauppiaan ja juhla-arvonta nuorisotyön tukemiseksi.
Wilma-markkinoiden periaate:
Heti markkinoiden alkuajoista markkinoiden tuotto on käytetty viitasaarelaisten nuorten hyväksi stipendein ja avustuksin:
On lähetetty nuoria vaihto-oppilaiksi eri puolille maailmaa sekä on tuettu koulunsa päättöneitä ja valmistuneita nuoria.
LC-Viitasaari/Porthan on Wilma-markinoiden taustaorganisaatio:
Lions järjestön tunnuslause on Me Palvelemme (WE serve)
Edellinen lause kuvaa hyvin sitä työtä mitä LC-Viitasaari/Porthanin veljet ja ladyt ovat tehneet vuosien aikana.
Työtä on tehty tuhansia talkootunteja, joten kaikille heille kuuluu ”suuri kiitos” Wilma-markkinoiden toteuttamisesta.
Haluamme myös kiittää kaikkia torikauppiaita saadusta luottamuksesta kun olette saapuneet aina uudestaan tänne Wilma markkinoille tekemää;n kauppaa. Toivottavasti me näämme teidät tulevanakin vuosina Wilma-markkinoilla.
Viitasaaren kaupungille myös kiitokset myönteisestä suhtautumisesta tapahtumaamme kohtaan.
Hyvät Wilma-markkioiden asiakkaat kiitos myös teille osallistumisesta markkinoille ja tervetuloa 25.vuotis juhlamarkkinoille la 2.7.2011.
Viihtykää ja nauttikaa!
Tervetuloa 25.vuotis juhlamarkkinoille!



